Jalkapallon MM-kisat

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut ovat yksi maailman seuratuimmista urheilutapahtumista. Kisat televisioidaan ympäri maailmaa lähes jokaiseen maailmankolkkaan, ja faneja ja kisakatsomoita voi löytää niin pohjoisesta kuin etelästäkin. Esimerkkinä voidaan mainita vuoden 2002 kisojen loppuottelu, jota seurasi maailmanlaajuisesti 1,1 miljardia katsojaa.

Kisat pidetään aina neljän vuoden välein ja edellset kisat pidettiin vuonna 2018 Venäjällä. Mestariksi ylsi tuolloin Ranska, joka voitti mestaruuden myös vuonna 1998 Zinedine Zidanen johdolla. Eniten jalkapallon maailmanmestaruuksia on Brasilialla ja niitä löytyy viisi kappaletta. Myös Saksa ja Italia ovat menestyneet MM-kisoissa hyvin, mestaruuksia niiltä löytyy molemmilta neljä kappaletta, ja joukkueet ovat muutenkin olleet yleensä aina loppupeleissä mukana.

Jalkapallon maailmanmestaruutta pidetään yhtenä jalkapallomaailman arvostetuimmista palkinnoista. Kovinkaan moni pallonpotkija ei tätä tule koskaan saavuttamaan, koska kisat pidetään aina vain neljän vuoden välein. Jos pelaajan huippu-ura kestää vaikkapa 10-15 vuotta, niin koviin moniin MM-kilpailuihin hän ei ehdi uransa aikana osallistua. Jalkapallon maailmanmestaruuskisat ovat aina suuri tapahtuma, ja kaikki suurimmat sarjat ovatkin tauolla kisojen ajan. Kisat käydään kesäisin, jolloin suuri osa Euroopan sarjoista on muutoinkin kesätauolla.

MM-kisojen suurimpia tähtiä nimettäessä voidaan nostaa esiin muutamia nimiä. Kaikkien aikojen eniten maaleja tehnyt pelaaja MM-kisoissa on Saksan Miroslav Klose, jolla on kasassa yhteensä 16 maalia 24 ottelussa. Hän on pelannut neljässä MM-lopputurnauksessa, joten maalitahti on ollut varsin kova. Ensimmäiset kisansa hän pelasi vuonna 2002, jolloin kisat käytiin Koreassa ja Japanissa. Vuonna 2014 Brasilian kisoissa hän viimeisteli 16:n maalinsa, joka nosti hänet yksin kärkeen kaikkien aikojen maalipörssissä. Muita suurnimiä jalkapallon MM-kisoissa on muun muassa Brasilian Ronaldo, joka pelasi kolmet kisat ja tykitti niissä yhteensä 15 maalia. Saksan Gerd Muller pelasi ainoastaan kahdet kisat ja ampui niissä yhteensä 14 maalia. Vaikka nykyisistä jalkapallon supertähdistä, kuten Lionel Messistä ja Christiano Ronaldosta kirjoitetaan paljon, eivät he ole onnistuneet saamaan menestystä MM-kisoissa. Toki he ovat pelanneet yleensä hyvin, mutta maalien määrä on jäänyt vähäiseksi ja joukkueen taival on tyrehtynyt jo alkulohkoon.

Kisoihin osallistuvien maiden määrää on vuosien saatossa kasvatettu pikkuhiljaa. Ennen vuotta 1982 kisoihin kelpuutettiin mukaan 16 maata, ja tuon vuoden jälkeen osallistujamäärä nostettiin 24:n. Nykyisin joukkueita on mukana 32 ja kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on linjannut, että vuodesta 2026 eteenpäin kisat käydään jopa 48 joukkueen voimin.

Vaikka kisoja on käyty monesti jalkapallon mahtimaissa, ei mestaruutta ole juhlittu kotikentällä kovinkaan usein. Ainoastaan kuusi kertaa MM-kisojen historiassa isäntämaa on juhlinut finaalin jälkeen. Näin on tapahtunut vuonna 1930 kun Uruguay voitti mestaruuden, vuonna 1934 kun italia nappasi pokaalin, 1966 Englannin voittaessa, 1974 Länsi-Saksan voittaessa mestaruuden, Argentiinan kaapatessa pokaalin vuonna 1978, sekä Ranskan voittaessa vuonna 1998 kotikisoissa. Brasilian kisoissa vuonna 2012 kannattajat olivat varmoja siitä, että isäntäjoukkue Brasilia etenee loppuotteluun ja voittaa mestaruuden. Kannattajat saivat maistaa karvasta kalkkia, kun Saksa järjesti välierässä yhden kaikkien aikojen nöyryytyksistä ja voitti Brasilian lukemin 7 – 1. Tämä on ottelu, joka on jäänyt historian kirjoihin yhtenä kaikkien aikojen mieleenpainuvimmista otteluista.

Vastaa